Kokemusta rikkaampi, pettämistä parempi

Minä annan sille sydämen muotoisen kaulakorun takaisin ja kuiskaan hiljaisuuteen, niin että se vihloo korvia ja saa äänenkin värisemään. Anteeksi se pyytää kolmesti ja katuu suunnattomasti. Hiljaisuus rikkoo sydämiä, kun minä en saa sanottua siihen mitään muuta kuin, että se ois arvostanut mua ihmisenä ees sen vertaa tai lähteny menee jos en tee vittu onnelliseksi. Että ei ois tarvinnu rueta säätää toisen muijan kanssa ja kehuu samalla mua maasta taivaisiin. Mä jätän sen parvekkeelle vielä polttamaan viimeisiä tupakkeja ja romahdan rappukäytävään itkemään sen perään ja omaa tyhmyyttäni. Tekisi mieli vetää ranteet auki, vaikka eihän tämä mikään maailman loppu ole. Mutta siinä se ongelma onkin.