28. joulukuuta 2015

Älä nuku aurinko

Ootpas sievä, sanot ja hymyilet silmin joissa loistaa tuhat aurinkoa. En tiedä, miten sinä sen teet, mutta olen pakahtua onnesta kanssasi.

27. joulukuuta 2015

Oon sittenkin sekasin

Kolmen promillen humalassa tiputtaudun keittiön tuolilta alas ja hakkaan päätäni kaapin oveen. Viillän korviksella viiltoja käteen ja itken kuin raiskattu. Hitto, että se pitää mua nyt hulluna. Huijasin meitä kaikkia olemalla muka kunnossa, mut me oltiin vaan liian sokeita tän kataluudelle.

23. joulukuuta 2015

Olet taivas ja sen kaikki tähdet

Sinä olet niin kaunis
että jumalatkin pidättävät henkeään edessäsi

20. joulukuuta 2015

Pari kaunista sanaa

Sinä olet ihana
Sitä minä en voi kieltää
Ihanampi kuin kukaan muu

18. joulukuuta 2015

Olen pahoillani, mitä siihen enää lisäämään

En tiedä monestikko ihminen voi pyytää anteeksi tekemisiään ja tunteitaan ilman, että se alkaa kuulostaa säälittävältä. Tunnen syyllisyyden piston rinnassani aina, kun edes ajattelenkin sinua. Meidän ei pitänyt loppua niin. Anteeksi.

17. joulukuuta 2015

Välimatkalla toisistamme

Luulin, että kaikki sanat olisi jo sanottu, mutta kuinka väärässä ihminen voikaan olla oman typeryytensä keskellä. Pyydän anteeksi kerta toisensa jälkeen, vaikka tiedän, ettei katumukseni yllä sinun luoksesi. Mietin paljon muita, jotka eron jälkeen säilyvät ystävinä. En tiedä miten he sen tekevät, mutta minä kadehdin ja ihailen heitä. Miksi juuri meidän piti epäonnistua joka helvetin asiassa?

15. joulukuuta 2015

Toivon, että löydät mut tästä

Kirjoitin sulle kirjeen prt. 243, vaikka lupasin ensimmäisenkin olevan viimeinen. Kaiken näköjään tajuaa vasta jälkikäteen,mutta kai parempi nyt kuin ei milloinkaan. En tiedä, tavoittaako mun sanat koskaan sun kuulevia korvia,mutta mä olen silti tässä näiden ns.hienojen runojeni keskellä.

28. marraskuuta 2015

Pimeä puoli

En tiedä, miksi halusin erota
tai tiedän
muttei se kestä päivänvaloa 

6. lokakuuta 2015

Leikin hinta

Olen nähnyt paholaisen ja suudellut sen kämmentä kuin herrasmies konsanaan. Olen vietellyt sen peittoni alle ja tukehduttanut tyynyllä. Olen antanut sille kaikkeni ja toisaalta en yhtään mitään. Olen ollut minä tai ainakin esittänyt olevani. Mutta ainakin olen elänyt.

25. kesäkuuta 2015

Minä jään kiinni tähän tunteeseen

Hetken tuntuu siltä, että kaikki on ollut valhetta ja portaaleja menneisiin. Hetken tuntuu, ettei minussa ole mitään ja sitten aika pysähtyy.

24. kesäkuuta 2015

sinä olet taivas

Kun kuulen äänesi, se on kuin enkelten laulua. Ja silmistäsi näen tuhat loisteisen tähtitaivaan. Oi rakkaani, eihän tämä taivas koskaan putoa maan päälle.

19. toukokuuta 2015

Sinua minä rakastan

Minä haluan antaa sinulle sitä rakkautta, mitä minä en koskaan saanut osakseni. Minä lupaan rakastaa sinua niin kauniisti ja niin pyytteettömästi, että Herrakin kumartaa liittoamme. Ja minä vannon kautta kiven ja kannon, että vain sinulle rakkauttani vannon.

12. toukokuuta 2015

Haluaminen on syntiä

Minä halusin niin kovasti, että sinä olisit aamulla herätessämme kuiskannut korvaani näytät kauniilta tänään. Että olisit piirrellyt sormellasi sydämiä kylkeeni ja hengittänyt niskaani. Minä halusin niin kovasti, että me olisimme kokeneet niitä romanttisia kävelyitä auringon laskussa ja flirttailuija toisillemme baaritiskillä enemmän. Voi rakkaani, minä niin halusin, että kaikki mitä meillä oli, kuoli hetkessä kuin Zernobyl.

10. toukokuuta 2015

Älä sammu aurinko

Aamu, jolloin hymyilin ja hyräilin Ed Sheerania täyttäessäni kakkua, on kadonnut auringon lailla horisontin taakse. Sanat, joita lausuit eilen niin, että minä purskahdin itkuun, tuntuvat menettävän painoarvoaan riitojen keskellä. Ja hopeiset reunat, jotka ennen varjostivat synkempiäkin pilviä, ovat haihtuneet pois.

3. toukokuuta 2015

Ylpeys

Sinun ylpeytesi ei polvistu edessäni anteeksi pyytäen. Se vuodattaa muutamat kyyneleet, sanoo olevansa pahoillaan, muttei näytä elettäkään katumuksesta. Se ei osta pientä nallekarhua, suklaata tai ruusuja. Ei hanki salikorttia tai lähde lenkille. Sinun ylpeytesi ei kumarra edessäni, ja se saa minut kiehumaan, koska et tee elettäkään hyvittääksesi tekojasi.

26. huhtikuuta 2015

Peili

Mesi helmeilee huulillasi
sinun kielelläsi se on maitoa ja hunajaa
rakas, sinun silmäsi
avaavat aavan meren edessäni

25. huhtikuuta 2015

Sanat eivät riitä

Sinä kysyt
miksen minä koskaan kirjoita meistä
mitään kaunista
Mutta miten minä voisin
kun ei näin suurelle rakkaudelle
ole sanoja keksitty

9. huhtikuuta 2015

Minä olen sinulle elämäni velkaa

Minä suljin jokaisen oven, kun rengastit pienen sormeni hopealla. Teippasin ja naulasin rakoja kynnyksten välistä sekä saranoiden ympäriltä. Ei siihen olisi ollut tarvetta, mutten halunnut jättää mitään sattuman varaan. Sitten sinä katsot silmiini ja kysyt jotain sellaista mitä ei saisi sanoa. Ja minä huudan ja raivoan, muttei mikään ovi aukea. Tästä ei ole pakotietä ulos.

28. maaliskuuta 2015

Yksinkertaista

Minä en sinua ehjäksi rakasta. Minä en sitä haastetta ota vastaan, missä yrittäisin muuttaa sinua. Sillä sinä et muutu. Sinä olet ollut tuollainen, syntymästä kuolemaansi asti. Ja minä olen katsonut vierestä nousevaa kättäsi, mutten hyväksynyt yhtäkään lyöntiä. Enää minä en edes katso. Painan vain oven kiinni ja lähden.

27. maaliskuuta 2015

Sitä luulee tietävänsä

En tiennyt ajan olevan näin katoavaista, herkkää ja hetkessä särkyvää. Luulin, että ikuisuus on tässä, rengastettuna kahteen sormeen. Ja minä typerä luulin sitä rakkaudeksi, vaikka se oli vain auringon luoma kangastus paratiisista.

10. maaliskuuta 2015

Mahdottomuus ei ole sääntö

Iltaisin katselen asuntoja kahdelle rakastavaiselle ja hymyilen hullun lailla kahvikuppi kädessäni. Kaiken kokemamme jälkeen, me olemme yhä kauniita. Niin rakas, siihen eivät kaikki pystyisi.

23. helmikuuta 2015

Hetki

Illalla hengitän tuoksuasi kuin se olisi heroiinia. Sinä hipsutat hellästi kädelläsi kylkeäni ja siirryt alemmas lantion kaareelle. Varpaitakin kihelmöi, kun olet siinä vieressä. Vapisen enkelin siipiesi alla ja kikatan kuin pieni tyttö. Olen onnellinen. Ei anneta rakas, ei anneta tämän hetken kadota.

17. helmikuuta 2015

Tänään en herää

Yöllä herään syömään leipää ja aamulla ahmin koko jääkaapin tyhjäksi. Peilikuva vielä vaappuu oksetuksen ja hyväksynnän välillä. Puntari pölyttyy vessan nurkassa. Ei sen päälle uskalla astua, kun se näyttää ihan liikaa. Pitäisi tehdä sitä ja tätä, mutta makaan sängyssä jo tunnista kahdeksanteen.

18. tammikuuta 2015

Kauneus ei ole katsojan silmissä

Haluan puhdistaa siueluni synneistä, jotta voisin olla niin kaunis, ettet sinä mistään hinnasta jättäisi minun näkemistäni väliin.