27. heinäkuuta 2014
Vaikken sitä aina näytäkään
Kyllä minä sinua rakastan yhtä kirkkaasti ja polttelevasti kuin tuhat loistavaa aurinkoa.
24. heinäkuuta 2014
Minä ja hän
Mun
ja ruuan välinen suhde tulee tuskin koskaan olemaan täysin normaali
ja mä tiedostan sen itse aivan hyvin. Monien silmään mun
tottumukset ruokapydässä ovat aivan normaaleja ja se riippuukin
ihan päivästä, tunnista tai muutamasta sanasta, mitkä voi
laukaista mun ajatukset taas syömishäiriöön ja sen paratiisiin
tai helvetin tuskaiseen ja kituiseen aikaan. Myös mun näkemys
käydystä bulimia vaiheesta tai elämäntavasta, hetkestä riippuen,
vaihtelee todella paljon. Voin vihata sitä sieluni ja jokaisen
soluni voimalla, ja voin rakastaa sitä kuin omaa lastani tai
äitiäni. Voin kehua ja vannoa kuut sekä taivaat sen sairaan ja
samalla ainoan oikean elämäntavan nimeen.
Bulimia
näkyy mun pään sisällä enemmän kuin missään muualla. Sinne se
on kasvattanut juuret ja versovat taimet. Niitä me sitten leikellään
poikaystäväni kanssa pois, tai ehkä se joutuu tekemään sen
yksin. Mulle bulimiasta on tullut ystävä, olen itse itselleni
sielunkumppanini. Säälittävää, mutta mitä muuta voisi olettaa
tytöltä, joka sylkee ruokaa ja työntää sormia kurkkuun, ettei
lihoisi tomaatista ja terveellisestä kotiruuasta -ei yhtään
mitään.
Ja
se o vaikuttanut meidän parisuhteeseen lujittaen ja heikentäen
sitä, omaan minäkuvaani ja keinoon käsitellä asioita.
Oksentaminen on kuin oikopolku onneen, huono, mutta toimiva
sellainen. Suurien tunnevyöryjen keskellä se on kuin itsensä
tyhjentämistä kaikesta saastasta, se on kuin
puhdistautumisrituaali, ripittäytyminen ja pääsylippu kauneuteen.
Se on myös tapa tuhota itsensä, hampaansa ja terveytensä. Mutta
bulimian äänin päässä sanoo aina, että se on sen arvoista. Ja
ihan oikeasti minä vieläkin voin uskoa sitä, jos vain antaisin
itseni kuunnella sitä.
Nykyään
elän ilman tuota pääsylippua, rakkaalla lapsella monta nimeä,
kuten on tapana sanoa. Vaikka olen onnellisempi ilman jatkuvaa pahaa
makua suussa, kaipaan niitä aikoja, eikä ajatusmaailmani poikkea
keijuprinsessojen ja muiden syömishäiriön kanssa kamppailevien
kanssa paljoakaan. Tuntuu typerältä myöntää, etten koe olevani
erityinen ilman bulimiaa, vaikka sitä sairastaa moni muukin kuin
vain minä. Mutta minä koin olevani erityinen sen takia, että minä
hallitsin sitä. Ja nyt en tiedä, haluanko päästää siitä ikinä
irti vai roikunko sairaassa ajatusmaailmassa aina pieniä hetkiä,
sillä en minä siellä ryve koko päivää. Kuten sanoin,
suhtautumiseni bulimiaan on kuin hetken mielijohde, siinä ei ole
mitään järkeä.
Sä olet niin viehättävä, ettei sitä sanoiksi voi pukea
Ei minun rakkaani tarvitse kirjoittaa sinusta sellaista, mitä jo olet.
23. heinäkuuta 2014
Viimeinen matka
Riko minut sinun eropuheillasi pieniksi palasiksi ja ripottele ilmaan tuhkan lailla. Riko minut, niinkuin kuolevaisen voi ja anna minun päästää se sisälle.
Tossun alla
Bulimia on pala taivasta niin kauan, kun sen osaa pitää renkenä. Ja jos sinä rakkaani antaisit sen tulla, se olisi yhtä tossun alla, kuin minä olen sinun kanssasi.
18. heinäkuuta 2014
16. heinäkuuta 2014
Sä oot mun päivänsäde
Rakastan niin, että taivaskin jytisee. Voi rakkaani, ethän sinä koskaan päästä meitä erkanemaan.
11. heinäkuuta 2014
2. heinäkuuta 2014
Netistä sinä löydät kaiken muun paitsi rakkauden
Pienillä teoillasi sinä muserrat minun käsitykseni itsesäni kokonaan, niin että minä en ole enää kaunis tai haluttava. Enkä minä rakkaani ole sellainen tyttö, joita sinä katsot netistä. En ole, vaikka riisuisin viimeisenkin vaatteen ja kulahtaneen esiripun. Minä olen sellainen, että kun sinä tulet töistä kotiin, katsot mielummin xhamsteria kuin minua, ja yöllisten pusuttelu hetkien sijaan käännät kylkeä tai siirrät käteni syrjään. Enkä minä tästä voi rakkaani syyttää ketään muuta kuin itseäni, kun minähän se tässä olen lihonut ja paljon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)