27. heinäkuuta 2014

Vaikken sitä aina näytäkään

Kyllä minä sinua rakastan yhtä kirkkaasti ja polttelevasti kuin tuhat loistavaa aurinkoa.

24. heinäkuuta 2014

Minä ja hän

Mun ja ruuan välinen suhde tulee tuskin koskaan olemaan täysin normaali ja mä tiedostan sen itse aivan hyvin. Monien silmään mun tottumukset ruokapydässä ovat aivan normaaleja ja se riippuukin ihan päivästä, tunnista tai muutamasta sanasta, mitkä voi laukaista mun ajatukset taas syömishäiriöön ja sen paratiisiin tai helvetin tuskaiseen ja kituiseen aikaan. Myös mun näkemys käydystä bulimia vaiheesta tai elämäntavasta, hetkestä riippuen, vaihtelee todella paljon. Voin vihata sitä sieluni ja jokaisen soluni voimalla, ja voin rakastaa sitä kuin omaa lastani tai äitiäni. Voin kehua ja vannoa kuut sekä taivaat sen sairaan ja samalla ainoan oikean elämäntavan nimeen.

Bulimia näkyy mun pään sisällä enemmän kuin missään muualla. Sinne se on kasvattanut juuret ja versovat taimet. Niitä me sitten leikellään poikaystäväni kanssa pois, tai ehkä se joutuu tekemään sen yksin. Mulle bulimiasta on tullut ystävä, olen itse itselleni sielunkumppanini. Säälittävää, mutta mitä muuta voisi olettaa tytöltä, joka sylkee ruokaa ja työntää sormia kurkkuun, ettei lihoisi tomaatista ja terveellisestä kotiruuasta -ei yhtään mitään.

Ja se o vaikuttanut meidän parisuhteeseen lujittaen ja heikentäen sitä, omaan minäkuvaani ja keinoon käsitellä asioita. Oksentaminen on kuin oikopolku onneen, huono, mutta toimiva sellainen. Suurien tunnevyöryjen keskellä se on kuin itsensä tyhjentämistä kaikesta saastasta, se on kuin puhdistautumisrituaali, ripittäytyminen ja pääsylippu kauneuteen. Se on myös tapa tuhota itsensä, hampaansa ja terveytensä. Mutta bulimian äänin päässä sanoo aina, että se on sen arvoista. Ja ihan oikeasti minä vieläkin voin uskoa sitä, jos vain antaisin itseni kuunnella sitä.


Nykyään elän ilman tuota pääsylippua, rakkaalla lapsella monta nimeä, kuten on tapana sanoa. Vaikka olen onnellisempi ilman jatkuvaa pahaa makua suussa, kaipaan niitä aikoja, eikä ajatusmaailmani poikkea keijuprinsessojen ja muiden syömishäiriön kanssa kamppailevien kanssa paljoakaan. Tuntuu typerältä myöntää, etten koe olevani erityinen ilman bulimiaa, vaikka sitä sairastaa moni muukin kuin vain minä. Mutta minä koin olevani erityinen sen takia, että minä hallitsin sitä. Ja nyt en tiedä, haluanko päästää siitä ikinä irti vai roikunko sairaassa ajatusmaailmassa aina pieniä hetkiä, sillä en minä siellä ryve koko päivää. Kuten sanoin, suhtautumiseni bulimiaan on kuin hetken mielijohde, siinä ei ole mitään järkeä.

Sä olet niin viehättävä, ettei sitä sanoiksi voi pukea

Ei minun rakkaani tarvitse kirjoittaa sinusta sellaista, mitä jo olet.

23. heinäkuuta 2014

Viimeinen matka

Riko minut sinun eropuheillasi pieniksi palasiksi ja ripottele ilmaan tuhkan lailla. Riko minut, niinkuin kuolevaisen voi ja anna minun päästää se sisälle.

Tossun alla

Bulimia on pala taivasta niin kauan, kun sen osaa pitää renkenä. Ja jos sinä rakkaani antaisit sen tulla, se olisi yhtä tossun alla, kuin minä olen sinun kanssasi.

18. heinäkuuta 2014

Kaikki mitä sain

En uskalla päästää bulimiasta irti, sillä lopussa se on ainut, mitä minulla on.

16. heinäkuuta 2014

Sä oot mun päivänsäde

Rakastan niin, että taivaskin jytisee. Voi rakkaani, ethän sinä koskaan päästä meitä erkanemaan.

11. heinäkuuta 2014

Se sai mut halvalla

Olen myynyt sieluni paholaiselle
ja sen nimi on bulimia.

2. heinäkuuta 2014

Netistä sinä löydät kaiken muun paitsi rakkauden

Pienillä teoillasi sinä muserrat minun käsitykseni itsesäni kokonaan, niin että minä en ole enää kaunis tai haluttava. Enkä minä rakkaani ole sellainen tyttö, joita sinä katsot netistä. En ole, vaikka riisuisin viimeisenkin vaatteen ja kulahtaneen esiripun. Minä olen sellainen, että kun sinä tulet töistä kotiin, katsot mielummin xhamsteria kuin minua, ja yöllisten pusuttelu hetkien sijaan käännät kylkeä tai siirrät käteni syrjään. Enkä minä tästä voi rakkaani syyttää ketään muuta kuin itseäni, kun minähän se tässä olen lihonut ja paljon.