11. toukokuuta 2013

Muistatko

Se oli aitoa.
Sinä ja minä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

halusin vaan kirjottaa sulle että olen kokenut täysin ton saman hetki sitten.
olin rikki ennen kuin tapasin tämän kyseisen miehen, mutta hän korjasi minut. liimasi pala palalta takaisin yhteen. ja sitten kun olin juuri koottuna hän hajoitti minut uudestaan, pienempiin sirpaileihin mitä aiemmin olin. nyt yritän korjata sirpaleet takaisin yhteen. mutta se ei ole helppoa.
joskus elämän on mentävä rikki että osaisi taas kunnioittaa ehjää elämää.
joskus on herättävä sateiseen aamuun, jotta voisi taas herätä auringon säteisiin.
elämä muistuttaa meitä hyvistä hetkistä, antamalla myös välillä huonoja hetkiä.
vaikka olisit rikki, älä pelkää.
rikottu rakastaa hellemmin,
rikottu huomaa herkemmin,
rikottu tuntee syvemmin,
rikottu rakentuu vahvemmin.
ehjimmät meistä on tehty sirpaleista

Muww kirjoitti...

Anonyymi tätä ei kai toivoisi kenellekään, mutta rakkaudellakin on varjopuolensa, jonka jokaisen kai täytyy käydä läpi tunteakseen jotain. Tämä on vain niin perkeleen vaikeaa, kun tästä täytyy selvitä yksin, eikä se mies, jota joskus rakasti niin paljon ole enää rinnalla auttamassa ja tukemassa. Mutta jos ei muuta, niin ainakin minä olen löytänyt hänestä inspiraation kirjoittamiseen.