Hiljalleen minä olen alkanut hyväksymään meidän tilanteemme. Siihen minä tarvitsin palelevia sormen päitä, uuden vihamiehen, keväisen auringon, oksentelua ja loputtoman väsymyksen. Mutta nyt rakkaani tammikuun ja yhteisen perjantai-iltamme jälkeen minä alan ymmärtää meitä enemmän kuin koskaan ennen. Suorastaan valaistun siitä tiedosta, että sinä et enää palaa minun luokseni tai soita keskellä yötä. Ja hiljalleen tämä elämä on alkanut menemään ihan hyvin ilman sinuakin, vaikka paremminkin kai voisi olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti