Puolivuotta sitten mä olisin ollut ihan kikseissä, että se ois puhunu mulle. Mä oisin leijaillu vaaleanpunaisilla hattarapilvillä, niillä siirappisilla. Oisin rakentanut hiekkalinnoja ja leiponut mokkapaloja pelkästä onnesta, hänestä. Mä oisin ollut maailman onnellisin tyttö, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin. Mä vaan halusin sitä niin paljon, rakastin ilman vastakaikua, halusin. Ja mulle ois riittäny ees puolet siitä, puolet mu unelmista, miehestä.
Mutta nyt kun se puhuu, mua vaan kuvottaa. Se miten se on pettänyt ja jättänyt viesteillä. Leijunut saavutuksillaan ja pitänyt naista pelinappulana, onnistunut siinä. Mua vaan kuvottaa ajatella keiden kakkien kanssa se on ollut, enkä mä oo enää yhtään kikseissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti