Syljin tänään puolet ruuasta taas pois. Niin mä tein välipalallekin. Ne vaan luulee että mä syön. Ne ei tiedä ruokapiiloista, syljetyisä suklaista roskiksessa, taulukoista vihkojen väleistä. Sormissa lukee rohkaisevia lauseita, älä syö ja vähemmän on enemmän. Eikä niille voi sanoa mitään tästä, että on taas syksy ja mua masentaa. Kai ne tietää, ja kohta mä alan syömään vitamiineja. Ne auttaa, tai niin ne ainaki sanoo. Emmä tiedä mikä tässä taas on. Ulkona on niin pimeetä, vaikka vasta linnut lauloi ja sä olit mussa kiinni. Sä kuiskasit
mä rakastan sua ja pidit kiinni, kun mä itkin. Nyt mä syljen ruokaa ja te vaan luulette, että mä syön. Niinkuin mä luulin, että sä oisit tuntenu,
halunnu mut. Vittu että me ollaan sokeita, mä oon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti