25. joulukuuta 2013

Takertuja

Niin Dearling hän musersi minut erollamme, etten puoleen vuoteen nähnyt itkutonta päivää. En halunnut kelvata muille. Halusin vain olla rikki, jäädä sellaiseksi kuin hän oli minut muovannut. Että hän sitten joskus, kun haluaisi minut takaisin, voisimme olla jatkaa siitä, mihin olimme joskus jääneet. Niimpä minä odotin. Odotin että aikakin sääli minua, mutta kaipuu ei koskaan hellittänyt. Ja kaipuu on se, joka tuhoaa ihmistä sisältä päin. Se musertaa soluja istuttaen niihin sairautta häntä kohtaan. Ja lopulta minä halusin sen päättyvän. Tulin sairaaksi sisältä. Tulin sairaaksi ruuasta ja siihen auttoi oksentaminen. Kun hän ei ollut minun hallussani, pystyin hallitsemaan syömistä. Joka kerta, kun oksensin tunsin vapautuvani hänestä, puhdistuvani sisältäpäin. Niin Dearling, minä lopetin itkemisen.

Ei kommentteja: